
Uudessa kuvassa meidän riekkuroope Mini, Xtravaschnauza WYSIWYG.
Heli Lillbacka – heli@xtravaschnauza.org – Inkoo/Posio
Uudessa kuvassa meidän riekkuroope Mini, Xtravaschnauza WYSIWYG.
Onhan se umpisurkeaa, että tuiki tavallisesta Match Showsta on kirjoitettava kotisivuille, mutta näin on korona käynyt myös koiraharrastamisen päälle – eihän me ole sitten viime syyskuun päästy yhtään mihinkään! Mini-polo on jo pitkälti yli vuoden vanha, mutta syntyi koronakaranteenin aikana ja tämä oli ensimmäinen kerta kun se pääsi minnekään koiratapahtumaan “ihmisten ilmoille”. Kovasti oli muffattavaa isoille koirille ja käytös oli muutenkin hieman pullossa kasvaneen oloista, mutta sen todella ponteva temperamentti loisti valovoimaisena kun se paineli superkauniine liikkeineen ympäri kehää säkä korkeana ja patsasteli poseeratessaan kuin mikäkin tapahtuman omistaja. Mini ei ole mikään hissukka seinäruusu koiraksi, mutta kyllä on ihanaa kun narun päässä on moottoria mitä lähinnä hillitä ja suunnata oikein. Näin siis Mini, Xtravaschnauza WYSIWYG, aloitti näyttelyuransa paalupaikalta (punaisen ykkösenä).
Kuvassa uusi lisäys meidän porukkaan: Xtravaschnauza Xocolatl, 8 vkoa. Pirjo on sukutaulultaan kovasti spesiaali, ja spesiaali on hän luonteeltaankin <3
Hiljalleen on tullut aika sanoa näkemiin X- ja Y-pennuille. Aikamoista hulinaa oli kevät 13 pennun kanssa, mutta emme vaihtaisi päivääkään pois (tai no, yhden päivän ehkä). Nämä olivat kivat pennut ja työläydestä huolimatta pentuaika tuntui todella kivalta. Toivottavasti saamme taas ensi keväänä nauttia pentuelämästä!
Juju, Xtravaschnauza Juxtapose, ja omistajansa Karoliina kisailivat hienosti Lohjalla Lägin kisoissa. Salme Mujusen radoilta Jujulle ja Karolle aivan mahtavasti tuplanollat, parhaimmillaan etenemällä 3,7. Kolmanneltakin radalta irtosi nollat, ja tätä myöten tällä upealla koirakolla on SM-nollat kasassa! Olen niin ylpeä heistä ja varsinkin Karosta! Juju ei ole luonnostaan erityisen nopea koira, eikä ole lainkaan liioiteltua sanoa että se vauhti mikä koirassa on, on tehty ohjaajan työllä ja viisaalla kouluttamisella. ONNEA TEILLE!!!
Hyvää vappua! Aloitimme aamun tekemällä videoituja trimmausohjeita pennunostajillemme, ja kun Mini, Xtravaschnauza WYSIWYG, oli valmiiksi sen jäljiltä “tehty”, otettiin vuoden ikään ehtineestä uusi kuva.
Pääsiäispyhinä tehtiin meillä tipusia, nimittäin Nacho ja Ippu tekaisivat molemmat oppikirjasuorituksen pentuineen. Maailmaan saavuttiin omin avuin, Nachon pentujen painohaitari 196-236 gr ja Ipulla 170-220 gr. Yllä kuva Nachon pennuista, alla Ipun pennut.
Tämän kevään pentujen yhteisen blogin löydät täältä.
Ikävän hiljaista on kotisivuilla, kun tyttöjen pentujen syntymistä vielä odotellaan ja koiraharrastukset ja tapahtumat on jäissä. Kotisivuille näin ollen kuvitukseksi ihan “kotimoppekuvia” meidän Ministä, Xtravaschnauza Wysiwyg. Se on aikuistunut kovasti ja varmasti kun kasvattaa vielä vähän lisää turkkia otetaan ihan kunnollinen kuva trimmattunakin. Ehkä nämä kuvat toisaalta osoittavat että kun karvanlaatu ja anatomia on muuten kohdallaan, kehtaa jopa pesemättömästä ja föönäämättömästä julkaista materiaalia. Maalaisiahan me ollaan muutenkin.
Ipun ja Nachon ultra vahvisti jo sinänsä itsestäänselvän tiedon, että meille on tulossa pentukevät. Samalla varmistui se, että jos kaikki menee hyvin, kummallekin on tiedossa ihan kohtalaisen kokoinen pentue. Tällä hetkellä meillä on kuitenkin sen verran ennakkokyselyitä, että uusien kyselijöiden todennäköisyys saada pentu meiltä on kohtalaisen alhainen. Jos olet ollut yhteydessä keväällä 2021 ja olen sinulle vahvistanut tietojesi olevan listalla, olen sinuun yhteydessä pentujen synnyttyä – en edelleenkään voi vahvistaa kenellekään pentuvarausta ennen niiden syntymää. Pentueista voi lukeaa lisää Pentuja-sivulta.
Chili, Xtravaschnauza Namaste, on saanut tunnustusta hienosta työstään kaverikoirana. Chili omistajineen saivat hienon mitalin ja diplomin ansioituneesta kaverikoiratyöskentelystä Suomen Kennelliitolta, olen niin ylpeä teistä Jaana ja Chili. Kaverikoiratyöskentely edellyttää koiralta ystävällistä ja ihmisistä kiinnostunutta luonnetta, ja omistajalta sitoutumista muiden ilahduttamiseen omalla vapaa-ajallaan. Chili on myös luonnetestattu mukavalla tuloksella.